top of page

MÄRKÄPUVUN PUKEMINEN

Writer's picture: Swimyin SebastianSwimyin Sebastian

 

Avovesiuintikausi on kovaa vauhtia alkamassa ja siksi me Swimyinillä ajattelimme tehdä videoblogisarjan märkäpuvulla uimisesta. Luonnossa uiminen on aivan mahtavaa, joten ei mikään ihme, että sen suosio kasvaa hurjasti. On innostavaa, että myös muut, kuin triathlonin harrastajat ovat löytäneet lajin pariin. Suomessa on valtavasti hienoja järviä ja lampia, unohtamatta Itämerta, jossa voi seikkailla ja kokea luonnon ihanuuden vedestä käsin.


Avovesiuinti eroaa allasuinnista monellakin tapaa. On otettava huomioon turvallisuusasiat, kuten turvapoiju ja mielellään uidaan aina tilanteen mukaan rannan myötäisesti. Aina olisi myös hyvä olla kaveri mukana, mutta tietystikään se ei aina ole mahdollista. Itse nautin suunnattomasti siitä, kun voin kauhoa menemään omaan tahtiin ja omia reittejä. Pysyttelen kuitenkin aina lähellä rantaa, jotta voin tarvittaessa kiivetä kuivalle maalle, vaikka toki märkäpuku kannatteleekin uimaria hyvin. Avovesissä, etenkin merellä ja isoilla järvillä on myös otettava huomioon muuttuvat sääolosuhteet, joten sääennustuksen katsominen on myös suotavaa. Isoissa aalloissa uiminen voi olla pelottavaa, ainakin aluksi, mutta myös hirmu hauskaa, kun siihen tottuu.


Tekniikan osalta minun tyylini ei muutu juurikaan altaaseen verrattuna, paitsi tietysti kovassa aallokossa, jossa joudun mukauttamaan frekvenssiä aaltojen mukaan. Lisäksi joudun tietysti suunnistamaan, eli lisään yhden elementin mukaan uintitekniikkaani. Siitä lisää seuraavassa vlogissa.


Tässä jaksossa keskitymme märkäpuvun pukemiseen ja miksi se on tärkeää käyttää siihen aikaa. Työssäni olen päässyt katsomaan paljon triathlonkilpailuja, ja myös auttamaan märkäpuvun pukemisessa. Märkäpukua ei kannata vain ”heittää” päälle, vaan säätää hyvin istuvaksi. Uinti muuttuu usein huomattavan paljon nautinnollisemmaksi, kun puku on hyvin päällä. Yleisimpiä haasteita on, että uinti alkaa tuntua olkapäissä, latsien sijaan. Silloin tiedän, että puku on huonosti tai kiireessä puettu päälle.


Mielenkiintoista olisi kuulla, onko videon vinkeillä vaikutusta sinun uintiin? Voit lähettää meille viestiä joko Instagramin kautta tai sähköpostilla info@swimyin.com.


Hyviä treenejä!


Terveisin,


Sebastian & tiimi

177 katselukertaa0 kommenttia

Viimeisimmät päivitykset

Katso kaikki

コメント


bottom of page